Hellou kaikille, tästä alkaa uusi legacyä muistuttava tarina, jossa pelaan jokaisella syntyneellä simillä, valitsen kuitenkin päätontille yhden suvunjatkajan, päätontti ei suinkaan ole tämä, sillä tämän tontin poistan ja pistän päätontiksi suurimman mahdollisen tontin, mutta vasta sitten kun avaan pelin seuraavalla kerralla :) Aloittakaamme!

Tässä on Ylämäen suvun kantaäiti . . .

-Tuu ny pöljä lähemmäs, ei kukaa mua nää!

Okei, selvä selvä, eli, tässä on . . .

-Etkö mokoma ymmärrä mikä on L-Ä-H-E-L-L-Ä senkin idiootti? Tule lähemmäs minua, tajuatko!!!

Onko nyt hyvä, kjeh kjeh?

-Sanoin lähemmäs, en sisälle, aasi!

Ei nyt tarttee leikistä suuttuu, noin, nyt on hyvä. Aloitetaas, tässä on tämän suvun perustaja, hieman diivamainen Mikaela Ylämäki, hän on kasvanut hienostoperheessä jossa kaikilla oli oma huonetusinansa ja kaikkea muutakin hienoutta, mutta kaksi vuotta sitten Mikaelan onni kääntyi, nimittäin hänen perheen tontille leijaili valtava robotti, joka sieppasi Mikaelan äidin, isän ja molemmat pikkuveljet. Sosiaalityöntekijä otti kuusitoistavuotiaan teinin huostaan ja piti häntä siellä pari vuotta siihen asti kunnes Mikaela vähän aikuistuisi. Mikaelaa on aina kiinnostanut Yön Lapset eli vampyyrit, hän myös toivoo että hänen pikku verenimijällään olisi mustat hiukset, mutta se ei ole niin tärkeää . . . Mikaela ei ymmärrettävistä syistä halua jakaa kotiaan robotin kanssa . . . Romantiikkatavoitteisen naisen luonne on tällainen 4 10 0 8 3. Hänen unelmanaan on kohota Julkkiskokiksi.

Tässä sivuprofiili.

Tällaisessa naapurustossa Mikaela ja hänen tulevaisuudessa suuri sukunsa asuu.

Tämän pienen töllin Mikaela osti ensimmäisillä omilla rahoillaan. (anteeksi ihan sikana noi ruudut)

Sitten vähän kuvia sisältä:

Tässä on Mikaelan sänky.

Tässä taas yhdistetty televisio-ruokailu-keittiötilat.

Ja tässä sininen sohva. (mä rakastan tota sohvaa, tahtoo tollasen isona!)

Täytyi myös ottaa kuva surullisenharmaasta vessasta jossa on kirkkaankeltainen vessanpönttö sekä samaa värilinjaa jatkava suihku.

Mikaelan ensimmäinen ruoka-annos oli lautasellinen muroja.

Jonka kunniaksi hän päästi ilmoille oikein kunnon, no, niin . . .

Jes, kiltti setä tuo Mikaelalle tietiskan!

Ja heti ostettiin naiselle oma pieni pöytä ja tuoli . . .

. . . jolla hän sai yrittää etsiä työpaikkaa. Ikävä kyllä kokkiuralta sitä ei löytynyt, mutta kyllä hän sen jossain vaiheessa saa.

Jaahas, sitten tuli puutarhakerhon täti pyytämään Mikaelaa osaksi maailmanlaajuista Garden-kamut kerhoa, mutta Mikaela kieltäytyi kohteliaasti. Loppujen lopuksi Mikaela totesi Aili Tuomolaksi esittäytyneen tädin ihan mukavaksi ja jäikin juttelemaan tämän kanssa

Mutta sitten Mikaela hyvästeli Ailan nopsasti sillä hän huomasi että tontin reunalla taapersi . . .

. . . Ennustajaeukko!

Äkkiä meni Mikaela vanhan naisen luo ja tarjosi tälle 108 simoleonia. Nainen väitti että tuo ei kyllä ollut paljon ja Mikaela saisi juuri sen mitä tilasikin.

Noo, ei paha, mutta tuo on TEINI! (minulla on teiniraskaushack) Hus vaan.

Epäonnistuneiden treffipuuhien jälkeen päätti Mikaela mennä katselemaan vihersimejä hyppelemään sateeseen, eikö sinulla muuta tekemistä ole?

-EI!

Ei Mikaela kuitenkaan jaksanut katsella vihersimin sadetanssia vaan päätti vähän mennä ulos haukkaamaan happea. Ulkona oli Mikaelaa vastassa mister-ugly, eli Gullik Kinnunen, joka yritti halata meidän pikku Mikaelaamme. Mutta ylläri pylläri ei Mikaela ottanut halausta vastaan vaan päätti hyvästellä Gullikin . . .

SUUTELEMALLA!!!! Oletko hullu, Mikaela, et sinä tuot rumilusta mieheksesi ota, pöhkö!

-Älä nyt keuhkoa siinä, minähän olen romantiikkatavoitteinen, unohditko ja täytyy minun silloin tällöin saada vähän tyydytystä.

Aha.

-Toi kaunis nainen suuteli mua, höööööööö!

Kohta olikin jo ilta ja Mikaela päätti lähteä Stadiin katsastamaan jospa sieltä löytyisi hänelle oma pikku hanipusipusikultivamppyyri.

Ensimmäisenä Mikaela tallusteli huhun mukaan varmaan vampyyripesäkkeeseen jossa on useasti nähty vampyyrejä. Paikan nimi oli Rollon Piilopaikka

Ei miestarjonta kovin hyvää ollut, ainoa siedettävä simi oli tämä baarimikko, mutta ehkä se ei ollut sittenkään Mikaelalle sopivaa seuraa . . .

. . . joten hän päätti vaihtaa paikkaa.

Lopulta Mikaela päätyi Rakkaudensokkeloon, mutta ei sielläkään ollut tuo miesvalikoima kovin korkeatasoista . . .

Taas paikanvaihto.

Tällä kertaa Kulmakuppilaan 50-luvun tyyliin, eikös tuo ala pikku hiljaa olla jo aika epätoivoista . . .

Sieltä sentään löytyi vampyyri mutta ikävä kyllä väärää sukupuolta . . .

Mikaela nökötti Bileys Pureuksessa koko yön mutta ei sieltäkään löytynyt hänen unelmien kreiviään.

-Oi missä olet, pikku verenimijäni? Mikaela huokasi tallustellessaan kotiin.

Tuona päivänä ei tapahtunut yhtään mitään ja illalla Mikaela lähti uudestaan kaupungille. Ensimmäisenä hän päätti mennä johonkin ihme Puotiparatiisiin.

Mutta ylläripylläri, sama tulos kuin aina ennenkin.

Seuraava Mikaelan kohde oli jo tuttu Rollon Piilopaikka, jossa hän kävi viimekin yönä.

Siellä oli miehiä, mutta ei sellaista jota Mikaela kaipasi, ei vampyyria.

-Hrmph, nyt olen täysin kyllästynyt tähän vampyyrinmetsästykseen, otan ensimmäisien miehen joka tulee tuolla yökerhossa vastaan, Mikaela tuumi ja marssi sisään Rollon Piilopaikan ovesta.

-Hmm, ei tuota punatakkia tyylitajulla saatikka komeudella ole pilattu mutta hänet minä otan, Mikaela sanoi ääneen ja asteli Gullik Tuomolan luo.

Ensin oli vähän tuollaista “blaablaahekotihekotihyvävitsi”-meininkiä.

Sitten “voikunsullaonkomeetsilmätjaihananisonenä”-flirttailua.

Ilmeellä!

Ja sitten Mikaelalle tuli väsy ja hän lähti kotiin.

-Huu, on se Gullik vaan niin syötävän söpö!

Nukkumisen jälkeen Mikaelalla naksahti jokin nappula hänen päässään ja hän tajusi, ettei Gullik Tuomola ole hänen miehensä.

-Minun on löydettävä itselleni minun oma pikku verenimijä!

Miten elämä jatkuu, löytääkö Mikaela oman pikku verenimijänsä vai ei, saattaa tapahtua muutakin, pysykää kanavalla!

Dovidenia!